Kun puhumme terveestä ikääntymisestä, keskustelu kääntyy usein liikuntaan, ravitsemukseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Ne ovat tärkeitä asioita, eikä joogakaan väheksy niitä. Kansainvälisen joogapäivän vuoden 2026 teemaksi valittu Yoga for Healthy Ageing kutsuu kuitenkin pohtimaan aihetta hieman syvemmältä tasolta. Mitä terve ikääntyminen oikeastaan tarkoittaa, ja miten jooga suhtautuu siihen?
Länsimaisessa kulttuurissa ikääntymistä tarkastellaan usein menettämisen näkökulmasta. Nuoruuden voima vähenee, palautuminen hidastuu, ulkonäkö muuttuu ja keho alkaa viestiä ajan kulumisesta tavoilla, joita emme ehkä aiemmin tunnistaneet. Siksi suuri osa hyvinvointiteollisuudesta rakentuu ajatukselle, että ikääntymisen vaikutuksia pitäisi hidastaa, peittää tai torjua.
Joogafilosofia lähestyy asiaa toisin. Sen lähtökohtana ei ole taistelu muutosta vastaan, vaan muutoksen ymmärtäminen osaksi elämää. Joogin näkökulmasta kysymys ei ole ensisijaisesti siitä, miten voisimme säilyttää nuoruuden mahdollisimman pitkään, vaan siitä, miten voisimme kasvaa viisaasti niiden muutosten mukana, joita elämä väistämättä tuo mukanaan.
Patanjalin joogasutrissa kärsimyksen yhtenä juurisyynä pidetään sitä, että takerrumme asioihin, jotka ovat luonteeltaan muuttuvia. Kehomme muuttuu koko elämän ajan. Samoin muuttuvat ihmissuhteet, työ, taloudellinen tilanne ja yhteiskunta ympärillämme. Jos rakennamme identiteettimme yksinomaan näiden asioiden varaan, jokainen muutos tuntuu uhkalta. Ikääntyminen muuttuu helposti sarjaksi menetyksiä.
Tähän liittyy myös yksi joogafilosofian keskeisistä käsitteistä, aparigraha. Sana tarkoittaa tavallisesti takertumattomuutta tai irtipäästämistä. Usein sitä tulkitaan kehotuksena olla keräämättä tarpeettomasti tavaraa tai omaisuutta, mutta syvemmässä merkityksessään aparigraha viittaa kykyyn päästää irti siitä, mikä ei enää palvele meitä.
Ikääntyminen haastaa meitä tähän jatkuvasti. Saatamme takertua ajatukseen siitä, miltä kehomme joskus näytti tai mihin se joskus pystyi. Saatamme verrata itseämme menneeseen versioon itsestämme ja nähdä nykyhetken puutteena sen sijaan, että näkisimme siinä uuden vaiheen elämässä. Joogan näkökulmasta tällainen takertuminen aiheuttaa kärsimystä enemmän kuin itse muutos.
Aparigraha ei tarkoita luovuttamista tai välinpitämättömyyttä. Se ei tarkoita sitä, ettei omasta terveydestä tai kunnosta kannattaisi pitää huolta. Päinvastoin. Jooga kannustaa huolehtimaan kehosta rakkaudella ja kunnioituksella. Samalla se muistuttaa, ettei hyvinvointi synny siitä, että yrittäisimme pysäyttää ajan kulun. Hyvinvointi syntyy siitä, että opimme elämään muutoksen kanssa.
Joogan harjoittaja alkaa vähitellen tarkastella tätä ilmiötä omassa elämässään. Harjoitus ei ole vain kehon liikuttamista, vaan mahdollisuus havaita omia reaktioita, odotuksia ja kiintymyksiä. Miksi jokin muutos herättää vastustusta? Miksi tiettyjen asioiden menettäminen tuntuu niin vaikealta? Mitä oikeastaan yritämme säilyttää?
Moni pitkään joogannut huomaa vuosien mittaan, että harjoituksen painopiste muuttuu. Nuorempana tavoitteena saattoi olla haastava asento tai notkeampi keho. Vuosien kuluessa huomio siirtyy yhä enemmän siihen, miltä elämä tuntuu sisältäpäin. Harjoituksesta tulee tapa kehittää läsnäoloa, hyväksyntää ja kykyä kohdata elämän muutokset rauhallisemmin.
Tässä mielessä terve ikääntyminen ei joogafilosofiassa tarkoita ainoastaan terveitä niveliä tai hyvää tasapainoa, vaikka nekin ovat arvokkaita asioita. Se tarkoittaa myös kykyä säilyttää yhteys omaan itseensä silloin, kun elämä ympärillä muuttuu. Se tarkoittaa mielen joustavuutta samalla tavalla kuin fyysinen harjoitus kehittää kehon joustavuutta.
Ajankohta tuntuu erityisen osuvalta juuri juhannuksena. Kesäpäivänseisauksen aikaan valo saavuttaa huippunsa. Luonnossa kaikki näyttää hetken olevan täydellisessä kukoistuksessa. Samalla tiedämme, että tästä eteenpäin päivät alkavat jälleen lyhentyä. Luonto ei vastusta tätä muutosta. Se hyväksyy sen osana luonnollista kiertokulkua.
Ehkä siinä on myös joogan viesti meille. Terve ikääntyminen ei välttämättä ole yritystä pysäyttää aikaa tai säilyttää kaikkea ennallaan. Se voi olla taitoa elää niin, että muutokset eivät vie meiltä sisäistä tasapainoa. Kykyä arvostaa sitä, mitä juuri nyt on, sen sijaan että surisimme sitä, mitä joskus oli.
Joogan näkökulmasta viisaasti eletty elämä ei ole kilpailu aikaa vastaan. Se on harjoitus, jossa opimme kulkemaan ajan mukana hieman tietoisemmin, hieman rauhallisemmin ja ehkä myös hieman kiitollisemmin. Terve ikääntyminen ei silloin ole taistelua aikaa vastaan, vaan harjoitusta aparigrahassa – kyvyssä päästää irti tarpeesta olla sama ihminen kuin eilen ja löytää arvoa siinä ihmisessä, joka olemme tänään.
Ehkä viisaasti vanheneminen ei ole ajan vastustamista.
Ehkä se on ystävystymistä ajan kanssa.